o. Auringon Pilke 1914-08 (e. Stumpan 1340-99)


Piirtopäinen, vaaleanrautias, erittäin hienoliikkeinen orivarsa Auringon Pilke (e. Stumpan, ei. Erovisku, ee. Hilonan-Tähti) syntyi 23.7.08. Väriltään Pilke oli sen verran sekalainen, että tunnistuslomakkeeseen tuli maininta myös noki- ja pangaregeeneistä. Auringon Pilkkeen kasvattaja on Marjo Kylmänen Nokialta, ja se myytiin Oulun seudulle Eija ja Tuomo Mettovaaran talliin keväällä 2009. Varsa ehti olla uudessa kodissaan vasta vähän aikaa, kun siinä todettiin bakteerin aiheuttama keskushermostotulehdus. Vaikka kortisoni ja antibiootit laskivat korkeita tulehdusarvoja ja varsa alkoi piristyä, takeita täydellisestä toipumisesta ei ollut (tulehdus oli luultavasti ehtinyt vaurioittaa jo hermostoa). Toipilaana ollessaan Pilke joutui tapaturmaan laitumella kesäkuussa 2009, minkä seurauksena se omistajiensa suureksi suruksi jouduttiin lopettamaan.

Auringon Pilkkeen emä on pienehkö, upealiikkeinen tamma Stumpan, joka siirtyi Marjo Kylmäsen omistukseen syksyllä 2008. Emän ensimmäinen varsa Filmiina Kuu (i. Pikku-Paavo, kasv. Pauliina Haataja) palkittiin 2-vuotiaana Hippoksen varsanäyttelyssä mukavasti II palkinnolla loistavin ravipistein (9)! Rungosta, kavioista ja käynnistä Filmiina Kuu sai kustakin 8 pistettä.


Päiväunilla muutaman tunnin ikäisenä. Kuvat: Marjo Kylmänen


Noin kolmen viikon ikäisenä. Kuvat: Ilpo Kylmänen


Lokakuun 2008 alussa Pilkkeen väri oli hiukan hakusessa... Karvapeitteessä oli harmaan ja ruskean eri sävyjä. Kuvat: Ilpo Kylmänen


Auringon Pilke ulkoilee emänsä kanssa 2.1.2009. Kuvat: Ilpo Kylmänen


Puolivuotias Pilke (vas.) Onnenvuoren luomutilalla kavereidensa Amuletin, "Palikan", ja "Centin" kanssa. Kuva: Anne Friis


Pilke huhtikuussa -09 uudessa kodissaan Oulun seudulla. Tarhakavereina ovat sh-tamma Vilinä (kuvassa) ja poniruuna Rusina. Kuvat: Tuomo Mettovaara

Takaisin jälkeläiset sivulle






Kävijälaskuri
Kävijälaskuri asennettu 4.10.2003

Kuvia EI luovuteta virtuaalitalleille!
Tekstien © Marjo Kylmänen
Webdesign ©Pet-Web 2003-2009